Elokuun PaRilainen on sekä kentän laidalta että Palokan jalkapallon ääniraidalta tuttu Ville Bayr.
Lue Villen mietteitä tästä kaikesta alta.
MITEN PÄÄDYIT MUKAAN PARIN TOIMINTAAN JA MILLOIN TÄMÄ TAPAHTUI?
”Tulin mukaan 2019 kun vanhempi tyttö aloitti ekan luokan ja hän halusi lähteä kokeilemaan futista, joka oli perheessä silloin vielä uusi juttu. Kyseessä oli T2011-2014 joukkue, jota veti Järvisen Minna ja kevään aikana siirryin mukaan auttamaan kentällä. Heti ensimmäisenä keväänä tuli koronapandemia ja silloin harjoittelu toteutettiin sen ajan rajoituksilla. Kun ensimmäisessä vanhempainpalaverissa ehdotettiin valmentajan tehtävää ajattelin, että olen mieluummin kentällä kuin kioskissa. Sillä tiellä ollaan.”
MINKÄLAISISSA ERI ROOLEISSA OLET OLLUT MUKANA TOIMINNASSA? ONKO JOKU NÄISTÄ OLLUT MIELUISIN?
”Mukaan tulin vanhempana ja pääasiassa olen toiminut vastuuvalmentajan roolissa, nykyisenä joukkueena nuoremman tyttären T13/14. Valmentajan identiteetti on vahvistunut vuosien varrella. Seuran toiminnassa minut tavoittaa ajoittain myös kuuluttajana, joku on kutsunut myös ”keltamustaksi ääneksi”.
TULEEKO SINULLE MIELEEN JOKIN TÄRKEÄ YKSITTÄINEN MUISTO TAI TAPAHTUMA MIELEEN AJASTA JONKA OLET OLLUT MUKANA? VOIT KERTOA MUUTAMAN JOS NIITÄ USEITA.
”Kentältä kun lähdetään hakemaan niin HeinäCupissa 2024 voitettiin oma sarja ja sain perinteisen kylvyn kun sellaista olin pelaajille luvannut. Ei allasta mutta vesipulloilla. Ja tänä vuonna MastoCupissa oli myös kylvyn paikka. Tämänkaltaiset urheilukulttuuriin liittyvät pelaajien kovalla työllä ansaitut hauskat asiat ovat sellaisia, joita pyrin viemään joukkueelle.
Vuoden PaRilainen -palkinto, jonka sain vuonna 2022, oli mukava muistaminen.
Toissa kesänä Suomen Cupin ottelu, kun B-tytöt pelasi JYPKiä vastaan Palokassa, on jäänyt mieleen. Oli hieno hetki, kun avauspuolikkaan johtomaali räjäytti tekonurmen monisatapäisen yleisön huutoon, ja pääsin hehkuttamaan tilannetta kuuluttajana.
Erityisen hienoja asioita ovat olleet myös kaikki ne jalkapalloon liittyvät keskustelut, joita olen saanut käydä hienojen valmentajakollegoiden ja myös pelaajien kanssa. Kiitos niistä!”
MILLAISENA HALUAISIT NÄHDÄ PARIN TULEVAISUUDESSA? SAA KUVITELLA NIIN ISOSTI KUIN HALUAA.
”PaRi on tärkeä kasvattajaseura, joten yleisesti toivoisin tulevaisuudessa junnupuolen vahvojen satsauksien jatkuvan. Ei kuitenkaan olisi haitaksi, jos olisi aikuisten sarjoissa valtakunnan tasolla myös edustusjoukkueita, jotka toimisivat veturina toiminnalle ja esikuvina nuorille pelaajille.”
Villen biisi? Tsekkaa IG!