Viikkokatsaus

Viime viikolla vedettiin poikkeuksellisen isoilla linjoilla ja välillä myös aika normaalin kokoisilla.

Yläkoululeirit leireiltiin 7-9-luokkalaisten pelaajien kanssa maanantaista torstaihin. Yläkoululeirit ovat toimintaa, jota järjestetään koulujen ja Jyväskylän Urheiluakatemian kanssa yhteistyössä kolme kertaa lukukauden aikana.

Leiripäivät koostuvat kahdesta harjoituksesta, joiden välissä ruokaillaan, opiskellaan sekä osallistutaan Urheiluakatemian järjestämille luennoille. Tällä leirillä mukana oli vähän vajaa neljäkymmentä pelaajaa. Lajiharjoittelun lisäksi leireillä pyritään kokeilemaan yhdessä vähän muitakin juttuja ja tällä kertaa käytiin leirin päätteeksi keilaamassa🎳

Yläkoululeirejä jatketaan seuraavan kerran sitten syksyllä, kun uusi lukukausi käynnistyy. Tervetuloa 2012 syntyneet pelurit mukaan seuraavalle leirille!

Eerikkilän Urheiluopistolla pelataan 2009 syntyneiden tyttöjen Alueturnaus 23.-26.4.2025.  Turnaukseen on valittu aluetapahtumien kautta valtakunnallisesti 80 pelaajaa ympäri Suomea, joista kootaan neljä joukkuetta turnaukseen ja PaRista kutsun turnaukseen on saanut Ilona Pättikangas.

Valtakunnallinen alueturnaus on 2009-syntyneiden pelaajien viimeinen aluejoukkuetapahtuma. Turnauksen tavoitteena on tarkkailla pelaajia osaltaan ensimmäisiä maajoukkue tapahtumia silmällä pitäen, jotka käynnistyvät vuoden lopulla.

Muissa alueellisissa kuvioissa Kuopiossa 8.4.2025 järjestettiin 2010 syntyneiden tyttöjen alueleiri ja Sinna B-tytöistä oli mukana leirillä.

Seuraa laajemmin koskevissa asioissa tapahtui myös Palloliiton laatujärjestelmän merkeissä. Itäisen alueen seurakehittäjän kanssa käytiin läpi seuran kuluneita vuosia erilaisten painopisteiden osalta ja keskusteltiin sekä menneestä että tulevasta. Uusi strategia, joka alkaa virallisesti 2026 tulee edistämään asioita entisestään vaikka nyt jo hyvin lukuisia tavoitteita saavutettu. Yksi selkeimmistä jäsenmäärä, joka on Keski-Suomen suurin jalkapallossa.

Tästä kuulemme sitten lisää myöhemmin keväällä.

Haimme marraskuussa Opetus- ja Kulttuuriministeriöltä seuratoiminnan kehittämistukea ja sitä myös saimme. Nyt PaRi Goes Maakunta ja viemme matalankynnyksen kerho-osaamisemme Jyväskylän ulkopuolelle ja yhteistyössä paikallisten seurojen kanssa järjestämme toimintaa, jollaista kohdepaikkakunnalla ei vielä ole.

PaRiversumissa tapahtuu kaiken aikaa.

Kiitos kaikille mukana olijoille!