Huhtikuun PaRilainen on monelle varsinkin aikuisharrastajalle tuttu Birgitta Lampela.
Tutustu tähän muutaman vuosikymmenen mukana toiminnassa vaikuttaneen hyväntuulisen PaRilaisen tarinaan alta.
MITEN PÄÄDYIT MUKAAN PARIN TOIMINTAAN JA MILLOIN TÄMÄ TAPAHTUI?
“Näin reilu 20 vuotta sitten Palokka Lehdessä ilmoituksen Mamma Futiksesta* ja lähdin mukaan. Sillä tiellä ollaan edelleen. Silloin käytössä oli koulun hiekkakenttä. Naisten harraste elää ja voi hyvin ja se on raivannut muitakin polkuja jalkapallon parissa.
Naisten harraste oma kotijoukkue.”
MINKÄLAISISSA ERI ROOLEISSA OLET OLLUT MUKANA TOIMINNASSA? ONKO JOKU NÄISTÄ OLLUT MIELUISIN?
“Olen ollut mukana pelaajana, ohjaajana, jojona, rahurina naisten harrasteessa ja johtokunnassa.
Monet olleet mieluisia mutta ensimmäisenä tulee mieleen Jalkapallokoulun vetäminen ja se, kun kaikki on innoissaan uuden oppimisesta. Vaikka lähtisi treeneihin väsyneenä niin saa energiaa tuosta pelaajien innosta ja ilosta. Hulmarien toiminta ihanaa. “
TULEEKO SINULLE MIELEEN JOKIN TÄRKEÄ YKSITTÄINEN MUISTO TAI TAPAHTUMA MIELEEN AJASTA JONKA OLET OLLUT MUKANA? VOIT KERTOA MUUTAMAN JOS NIITÄ USEITA.
“Ensimmäisenä yhteiset pelimatkat ja yhdessä onnistuminen. Se, kun onnistutaan joukkueena on tärkeää. Myös onnistuneet treenit.
Viimeinen pelini Palokan tekonurmella ja kun Naisten Harrasteen ja FCV:n pelaajat tekivät kunniakujan ja luovuttivat varta vasten teetetyn “kärkkärikuningatar T-paidan” on jäänyt mieleen. Ja tietty vuoden 2023 naispelaajavalinta.
Yleisesti jalkapalloyhteisö yli seurarajojen suurella sydämellä, siihen kuuluminen ja hyvät ystävät on tosi tärkeää.”
MILLAISENA HALUAISIT NÄHDÄ PARIN TULEVAISUUDESSA? SAA KUVITELLA NIIN ISOSTI KUIN HALUAA.
“Haluaisin nähdä PaRin kehittyvän, koska aina jotain kehitystä pitäisi tapahtua ja kehityksen pitää myös olla hallinnassa. Markkinointitoimia olisi kiva nähdä enemmän muuallakin kuin vain sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuilla.
Kentällä positiivinen fiilis ja puitteet on olleet hyvin, varsinkin jos vuoroja saanut.“
*nykyään Naisten harraste-joukkue
Tsekkaa tämän kuukauden biisivalinta IG:stä!