|
PaRin toiminta-ajatuksen mukaisesti tarjoamme jokaiselle alueemme asukkaalle mahdollisuuden harrastaa jalkapalloa omien kykyjensä mukaisesti. Seuramme toiminta on keskittynyt pääosin juniori- ja harrastejalkapalloiluun.
PaRin arvot
sisältävät kahdeksan kohtaa, joilla mielestämme edistetään hyviä asioita. Lause JOKAINEN PARILAINEN ON TÄHTI OMALLA TYYLILLÄÄN kertoo paljon toiminnastamme, sillä haluamme että sinä ja perheesi löydätte futiksesta juuri sen oman jutun.
Toivottavasti onnistumme yhdessä tekemään harrastuksestasi monia hauskoja liikuntatapahtumia antavan - unohtamatta tietenkään ikimuistoisia hetkiä upean kaveripiirin parissa.
Tervetuloa PaRiin!
Palokan Riento ry:n puolesta
Terhi Koskinen puheenjohtaja
Tiina Häkkinen toiminanjohtaja tiina.hakkinen @ pari.org 040-1830505
YLEISTÄ Palokan Riento ry on perustettu vuonna 1965. Alussa lajeina olivat mm. jääkiekko ja lentopallo, mutta 90-luvulle tultaessa toiminta on keskittynyt jalkapallon ympärille. Toiminnassa seurasta käytetään lyhennystä PaRi ja peliasumme värit ovat kelta-mustat.
Seura on jäsenenä valtakunnallisessa Suomen Palloliitto ry:ssä sen Keski-Suomen piirin kautta. Tämänhetkinen jäsenmäärämme (noin 440 lisenssin omaavaa harrastajaa) on yksi piirimme korkeimmista.
Ylintä päätäntävaltaa yhdistyksessä käyttää syys- ja kevätkokouksiin kokoontuneet jäsenet. Kokousten välillä toimintaa pyörittää syyskokouksessa valittava johtokunta, johon kuuluu puheenjohtajan lisäksi yhdeksän jäsentä. Yhdistyksen säännöt on luettavissa kotisivuilta.
TOIMINNAN KEHITTÄMINEN
PaRilla on harrastajia reilut neljäsataa ja joukkueet lähes kaikissa ikäryhmissä. Tavoitteenamme on tietenkin saada vielä enemmän harrastajia sekä joukkueita. Joukkueiden määrän lisäyksestä onkin saatu positiivista kerrottavaa, sillä yhä useammassa ikäryhmässä ollaan pallon perässä usean joukkueen voimalla.
Olemme käynnistäneet kehitysohjelman, jossa tavoitteenamme on parantaa toiminnan tasoa ja laatua. Tähtäimenä tässä on vuosi 2010, jolloin seuramme täyttää 45 vuotta. Pääpaino kehitystyössä tulee olemaan seuratason toiminnan jämäköittäminen, sillä ainoastaan laadukkaasti toimiva seura kykenee tuottamaan kilpailukykyisiä liikuntapalveluita jäsenilleen eli harrastajille.
Toimintamme perustuu pääasiassa vapaaehtoistyöhön. Näin pystymme tuottamaan laadukasta liikuntapalvelua kohtuullisin ja kilpailukykyisin kustannuksin. Seuratoiminta on erittäin hyvä ja antoisa harrastus, joten tervetuloa mukaan toimimaan myös "vähän enemmän".
TIEDOTTAMINEN JA JÄSENYYS
PaRin tiedottaminen tapahtuu pääasiassa kotisivujen www.pari.org kautta. Täältä löytyvät seuran tiedotteet ja myös jokaisen joukkueen omat kotisivut.
Seuran jäseneksi hyväksytään kaikki PaRissa jalkapalloa harrastavat lapset ja aikuiset. Lisäksi jäseneksi rekisteröidään alle 18-vuotiaan harrastajan huoltajat (yksi tai molemmat).
|